Rakenna valopuu ulos pikkubudjetilla

Syksy on tupsahtanut minusta vähän yllättäin tänne kaakkois-suomeen. Enkä nyt tarkoita vesisateita joita on jatkunut läpi vuoden vaan pimeyttä ja yhtäkkiä kellastuneita puita. Pimeys saa aikaan sen, että pihoille alkaa ilmestyä kynttilöitä ja erilaisia ulkovaloja. Olen monena vuonna katsellut pihoilla olevia valopuita. Ne ovat omalla tavalla kauniita valontuojia, mutta toisaalta taas jotenkin jäykkiä liian suorine oksineen ja symmetrisiä ollakseen luonnon kanssa yhtä. Valopuu on ollut "to-do"-listalla jo vuoden vaan nyt se sitten vihdoin toteutui.


Puu on tehty liki kokonaan kierrättämällä. Purkki on viime kesän jutussa olleilta kasveilta, joka on suuri kurkkupurkki (voi kysellä ruokakaupoista). Se on täytetty hiekalla ja keskimmäinen runkopuu on kiilattu isoilla kivillä tukevasti pystyyn. Pienemmät oksat (4kpl) on kiinnitetty runkopuuhun mustilla nippusiteillä. Ennen kiinnittämistä olen kuorinut männyn oksat liki kokonaan. Ja puu on maalattu mustalla spraymaalilla, maali ei kestä ilman kuorimista. Vanhoista kuivista männynoksista kaarna irtoaa ihan repimällä. 

Valoiksi olen laittanut kuparilankavalot, näitä tuntuu löytyvän nyt monesta paikasta. Ne ovat keveät ja huomaamattomat päiväsaikaan.

Ennen kuin riennät metsään on meidän tee-se-itse ihmisten hyvä muistella jokamiehen oikeuksia. "Hakkuujätteitä ei saa kerätä luvatta. Maahan pudonneita risuja ja käpyjä saa sen sijaan ottaa." Jos jokin mietityttää on hyvä lukaista asioita vielä ymparisto.fi sivulta. 

Kannattaa myös vilkaista jutut maitotölkeistä tehdyistä Valotaloista ja ylhäällä näkyvästä Kuuvalosta, joka on nyt nostettu vanhan maalatun kukkapylvään päälle. 

Tuohisydän kierrätyskynttilät

Syksy on tuonut tullessaan uusia tuulia koko perheelle ja tuntuu, että nyt taitaa olla meillä ne ruuhkavuodet, mistä olen kuullut huhuja. Kalenteri on tuupattu niin täyteen, ettei aina muista mikä päivä on menossa. Kaksi kunnon sairasaaltoa ja miljoona muuta sivu showta, oli pakko antaa somen hiukan hiljentyä ja keskittyä pyörittämään pesueen arkea. Oma aika on tainnut jäädä tasan työmatkoihin ja se hetki kun kuopus on nukuhtanut on mennyt tasatessa pulssia ennen kuin taju on lähtenyt.

Onneksi tähän rytmiin on ehtinyt taas tottua ja kaivannut tätä omaa hetkeä blogissa. Tämä on aina yhtä iloinen kuin jännittävä hetki kun alkaa kirjoittaa ja hahmottaa tulevaa julkaisua. 

Nyt kun väistämättä illat ovat alkaneet pimetä olen kaivellut jo kynttilöitä esille, syksyn edetessä kynttiläpajakin taas aukeaa ja vanhat jämät sulatetaan taas uusiksi. Pohtiessani tölkkien kierrätystä tajusin niiden olevan ihan loistavia kynttilöiden valussa.

Eräs iltapäivä sytyttelin tuohipalalla kylpytynnyriä ja silloin iti ajatus: Voisiko tuohesta tehdä kynttilään sydämen?


Käytin jättituikkuihin juomatölkkejä, vanhoja kynttilän jämiä ja koivun tuohta. (Tuohta ei saa ottaa elävästä puusta! Omat kipaisinkin halkopinosta.) Leikkasin tölkistä 2cm korkeita kuppeja ja maalasin ne spraymaalilla. Annoin maalin kuivua hyvin.

Tuohisydämiä kokeilin useamman version, kunnes löytyi ns. oikea resepti. Kuorin tuohesta pois valkoisen pinnan, kuten alapuolella olevasta kuvasta voit nähdä. Leikkasin saksilla noin tulitikun korkuisen suikaleen. Sydän on taiteltu kahdesti, jonka jälkeen dippasin ne vesihauteessa sulatettuun steariiniin ja painoin tiiviiksi ja litteäksi heti leivinpaperin välissä. Sydämen saa pysymään pystyssä taittamalla pari milliä toisesta päästä ja pujottamalla pään klemmarin väliin.





Kynttilämassan sulattaminen käy helpoiten niin, että jämät paloittelee pienemmäksi. Näin sulaminen on nopeampaa. Itse käytän metallista 5dl mittaa. Kuumennan puolikattilallista vettä kiehuvaksi ja lasken sitten lämmön pienimmälle tasolle. Upotan mitan kuumaan veteen ja annan palojen sulaa. En laita kaikkia kerrallaan vaan pikku hiljaa.

Kun massa on sulanut ja sydän paikallaan, kaada sula massa kuppiin ja anna jäähtyä. Leikkaa sydän 1cm mittaiseksi. Pienempi sydän ei pala kunnolla. Ensimmäisen kerran sytyttäessä tuohesta tulee pieni tuoksu hetkeksi, joka häviää kun sydän on syttynyt kokonaan. Sydän on sytytettävissä ja sammutettavissa ihan kuten tavallinenkin sydän. Tuikkukupit olivat lämpimät, mutta eivät kuumat. Muistathan kuitenkin polttaa kynttilät aina tarpeeksi kaukana toisistaan ja palamattomalla alustalla. Mitään kynttilöitä ei saa koskaan jättää valvomatta! Nämä kyntilät olivat pöydällä vain kuvausta varten.

Jos haluat kuitenkin käyttää kynttilöissä valmista sydäntä tämän näpertämisen sijaan.  Suosittelen näin leveään astiaan puisia kynttilän sydämiä, joita voi ostaa esimerkiksi täältä Lime pop:sta. Ohuella sydämellä kynttilä ei nesteydy reunoille asti.

Tunnelmallista syksyn alkua!



Muistatko vielä nämä kynttilät? Ohjeet kaikkiin kynttilöihini löydät TÄSTÄ.




Tunnelmaa kesäiltaan kierrätyslyhdyillä





On tuntunut koko kesäkuun siltä, ettei kesä saavu pikkukylään laisinkaan. Sade on piiskannut orvokista kesäkukkaan ja täyttänyt sadekaivot täyteen. Vihdoin eilen illalla oli tunne, nyt! Nyt se tulee kesä ja lämpö. Kunnes aamulla vesisateen kastelemalla asfaltilla paahdoin peltihevosella ennen kukon kiekaisua töihin... VOI JESTAS! Alkaa olla kohta uuden Noan arkin aika. Jokainen joka minut tuntee tietää sen, että aurinko + minä = iloinen ihminen. Sade + kesä = "Kärtty Kerttu" valmis. 

Olen tehnyt sitten kesää mieleiseksi kesäpesän rakentamiselle ja äänikirjoja kuuntelemalla. Teidän lukijoiden toiveiden pohjalta olen löytänyt kesään taas palan lämpöä: LYHDYT. Ne kuuluvat kesäiltoihin, niiden tunnelma saa kaikki hyvälle tuulelle. Ja kun ne voi rakentaa ilmaiseksi kaapista löytyvillä tarvikkeilla tulee vielä iloisemmaksi. 

Maakellari sijaitsee aivan meidän pihaspan vieressä. Ja sen tunnelmaan ja kuumiin kylpyihin todellakin sopii lyhdyt. Eilen illalla iloksi oli vielä kymmenen aikaa valoisaa, mutta lyhtyjen kuvaamiseen aika hurjan valoisaa. Onneksi sain pienen osan tunnelmasta vangittua myös kuvin. 

Näin rakennat omat kauniit kierrätyslyhtysi:

  • Tarvitset tyhjiä juomatölkkejä, mattoveitsen, spraymaali ja ulkovalot(ne joulun ulkovalot saa kaivaa siis jo esille!)
  • Täytä tölkit vedella hiukan vajaiksi (vesi laajenee) ja pakasta tölkit.
  • Ota jäinen tölkki pakkasesta ja tee viiltoja koko tölkin ympäri n. 1cm välein (katso 1.kuva)
  • Paina tölkki varovasti kasaan ja taite kohta syntyy kuin itsestään, vahvista se vielä sormin painamalla.
  • Maalaat tölkit spraymaalilla. Kun ne ovat kuivaneet pujota valot sisään. 
  • Maalin ja valojen väriä muuttamalla saat paljon erilaista ilmettä.
ps. Nauti kesäillan lumosta!



Tee itikka vapaa kesä - edullinen ja toimiva hyttystorjuntalaite

Torstaina kun kaarsin naapurikaupungin hypermarketin pihaan, ajattelin maailman lopun tulleen. Ihmiset valuivat kuin muurahaiset ihmismassoina kohti ruokaosastoa. Ilokseni huomasin kuitenkin, ettei ulkona odottanut kaaos ollut ehtinyt sisään ja itsepalvelukassalta pääsin sujahtamaan jouhevasti noin vain. Samaan hengenvetoon todettakoon, että satoin itsekkin sortua tuohon maailmanlopun menoon nanosekunnin ajaksi. Kunnes järki kulta voitti ja ahdoin kärryihin vain parin päivän grillattavat. Siinäkin ehkä hitusen vieras... tai noh paniikki varaa. JOS nyt kuitenkin käy niin, että se ruoka loppuu.


Olen ollut aikuisiällä enemmän juhannuksia töissä kuin kotona. Silti minulla aina on ollut myös hetki aikaa niille juhannuksen ydin asioille: kukkaseppeleelle ja kokolle. Ilman niitä ja paria itikan syömää paukamaa ei juhannus tunnu miltään. Ei nytkään. Kotia töistä ajellessa kaarsin auton kohti metsätietä ja nappasin seppele tarpeet mukaan. Kyllä kerran kesässä saa leikkia kukkaistyttöä ihan luvan kanssa. Samalla myös ensimmäiset juhannus-itikat inisivät korvissa... Miten ne löytääkin aina paikalle?!


Mitä niihin itikoihin sitten tulee, miten niitä tuntuu aina parveilevan ihan haitaksi asti? Toisinaan puhutaan runsaistakin itikka kesistä. Minulta jos kysytään on määrä VAKIO aina. Olen tehnyt paljon itse hyttyskynttilöitä, ostanut niitä kaupasta, polttanut hyttyssavuja ja anonut armoa noilta pirullisiltä verenimijöiltä. Kunnes viime kesänä löytyi ratkaisu, joka on peitonnut kaikki muut tähän mennessä. Ostin ThermaCELL-hyttystorjuntalaitteen.

Ah! Ei ininän ininää, ei kiroilua tai ei paukamia. Laite toimii n. 20m2 alueella tehokkaasti. Meidän kuisti ja pihaspa alueelle riittää yksi laite. Butaanipatruuna kestää n. 10h ja karkotematto minusta tehoaa hyvin noin nelisen tuntia. Useinkaan laite ei meillä ole yhtäjaksoisesti päällä vaan sama karkoitematto on pari päivää. Hyvä puoli on ettei laitteeseen tarvitse erikseen paristoja. Kaasu käännetään päälle ja napsautetaan napista. Pikku hiljaa sininen karkotelevy lämpenee ja itikat kaikkoaa. Laite on äänetön ja lähes kokonaan tuoksuton.  Vinkkinä, tähän voi viedä mukana myös marjametsään toimii myös hirvikärpäsiä ja mäkäräisiä vastaan! Takaa myös nautinnolliset päiväunet pihalla niin aikuiselle riippumatossa kuin pienimmille vaunuissa.

Nyt jos itikka vapaa kesä kiinnostaa, suosittelen lämpimästi hankkimaan tämän laiteen. Niitä saa lähes jokaisesta suuremmasta kaupasta aina rautakauppoja myöden. Hinta pyörii siinä alle 30 eurossa. Mukana on kaasusäiliöä ja 3kpl mattoja. Laite on rehellisesti joka euron arvoinen.


ps. Jos itikat on kuitenkin ehtineet tökätä muista, että voit tehdä kutinaa helpottavan voiteen aina rasioita myöden ihan itse: ITIKKA VOIDE + PURKKI